Mies pyysi palaamaan takaisin. Hänen rinnalleen. Hänen vaimokseen. Sanoi että tarvitsee, että rakastaa. Että kaikki on hyvin. Aina.

En tiedä voinko uskoa. Haluaisin, mutten tiedä voinko. Mies on ajatellut. Ajatellut elämäänsä. Sen uskon, mutta voinko uskoa siihen mitä hän sanoo? Mitä hän lupaa?

Sanoin etten tiedä. Etten voi luvata. Vielä. Mutta jos, jos palaan, jos jatkamme yhdessä, on minullakin omat sääntöni. Sääntöni hänelle. Mies halusi ne kuulla, joten kerroin.

Kerroin etten hyväksy mitään hämärähommia, en yhtään. En yhtään mitään petosta, huijausta, valehtelua. En hyväksy. Olen saanut kaikesta sellaisesta tarpeekseni. En jaksa enää pelätä. En huolehtia. Enkä enää suojelisi häntä. En jaksa, haluan elää pientä harmaata elämääni. Elää sitä rauhassa, ilman että hän pitää minua huonon omantuntonsa ja paineistumisensa kaatopaikkana.

Toinen sääntö, toinen sääntö koski minua. Kerroin etten hyväksy sitä mitä hän teki minulle. En hyväksy sitä enää, en enää kertaakaan. Kerroin että jos hän vielä kerrankin, kerrankin koskee minuun niin, edes yrittää koskea... Jos hän vielä kerrankin yrittää alistaa minut sillä tavoin...

Silloin tapan hänet.

Mies vakuutti että kaikki on nyt taakse jäänyttä. Ei mitään hämärää, ei mitään kelmeilyä. Ei enää ikinä. Ja mitä minuun tulee... hän ei tiedä mikä häneen meni, jokin vain naksahti. Häntä painoi oma pahuutensa, omat syntinsä ja hän... hän vain ei kestänyt sitä mitä olin. Vapaa. Elossa. Hänen piti saada tuntea olevansa vallassa. Tuntea hallitsevansa edes jotain, jotakuta. Vaimoaan.
Mies on miettinyt asioita. Elämäänsä. Meitä. Haluaisin uskoa, ja niin... pitäisi kai antaa aina toinen mahdollisuus. Ehkä kolmas, neljäs ja viideskin... Kuinka monta mahdollisuutta vielä? Voinko uskoa häntä? Vai tekeekö hän sen taas uudestaan? Ei, ei heti mutta taas kun elämä painaa liikaa? Jos taas pitää kokea olevansa mies. Hallitsija. Alistaja. Perheen pää.

En tiedä.

Ehkä se on vain siedettävä. Jos ei tätä, niin jotain muuta. Ehkä on vain hyväksyttävä että miehen on saatava näyttää voimansa. Voimansa ja valtansa minua kohtaan.

Vai löytyisikö elämä sittenkin jostain muualta?