No eipä oikeastaan miltään. Alkuraskaus sujui ilman mitään oireita ja samaan malliin on jatkunut. Alkuraskauden aikana ei ollut normaali olotilaan muuta eroa kuin se ettei tullut kuukautisia. Nyt tietenkin hiukan jo vaatteet kiristää ja illalla ennen nukahtamista tuntuu jo pienen hennot liikkeet. Siellä se muksahtelee ja intoilee :) Hassua ajatella :)

Jotain raskaus kauhukertomuksia kuulleena ja lukeneena on ollut toisaalta aika hassua huomata ettei itselle ole tullut mitään oireita. Toisaalta en kyllä tunne oloani mitenkään erityisen hehkuvaksikaan kuten joskus olen kuullut väitettävän. En ole asian tuntija näissä asioissa, mutta ihan "mutulla" epäilen syyn tähän oireettomuuteen olevan siinnä että elämän tavat; ruokailutottumukset, liikunta, stressinhallinta tms olivat kunnossa jo ennestään. No eron takia tietty hieman stressiä ehti olla, mutta liikunta ja ruokavalio kun oli silloin - ja jo monta, monta, monta vuotta ennen asiallisella mallilla niin se ehkä vaikuttaa asiaan. Hyvä peruskunto niin jaksaa vauvaakin vatsassa kasvattaa. Oikeat ruokailutottumukset taas ehkä toi sen että elimistön ei ole tarvinnut ehkäistä mitään sikiötä saamasta  "saastaa" (ei pahoinvointia) ja toisaalta taas ei ole ollut puutostilojakaan (ei mielihaluja). Ja kun ennestäänkin söi terveellisesti, liikkui eikä alkoholi kuulunut kuvioon... niin, ei näy erot ihossa ja/tai hiuksissa kun ei ole tarvinnut ruokavaliota muuttaa terveempään :) 

Raskaana olo on ollut helppoa kun ei mitään suuria muutoksia omassa elämässä ole tarvinnut tehdä ravinnon, liikunnan tai vaikka sit sen "viinin tai sidukan" siemailun kanssa. (luinpa muuten yhtä pöljää kirjaa raskaudesta ja kirjoittajan suurin ongelma raskaus aikana tuntui olevan se että ei saanut vetää punkkua ja joutui käyttämään äitiysvaatteita... hoh-hoijaa... No, murheensa kullakin)

Jos en olisi kuullut vauvan vahvana sykkivän sydämen ääniä tai tuntisi sen liikkeitä kohdussani... olis todella vaikea uskoa itsekään olevansa raskaana.

Terveydenhoitajan luona käynnit, samoin ultrat ovat olleet ihan peruskauraa: kaikki etenee normaalisti kaavojen mukaan. Ainoastaan äipän paino nousi alussa hiukan liikaa, johtuen siitä että jätin liikunta-arsenaalista villeimmät safarit pois... Vaikka en ole kuin kerran eläessäni kaatunut safarilla pahasti niin silti... en halua ottaa riskiä kun nyt pitää ottaa huomioon jonkun toisenkin olennon elämä oman itsensä lisäksi. Vaikka itse kestäisin mahdollisen turman tuomat seuraukset; ruhjeet ja murtumat, pieni ei välttämättä kestä. Joten nyt hiukan kesympiä reittejä siis ja alhaisemmilla vauhdeilla. Painoahan tuo lisäsi siksi että safarit on fyysisesti tosi rankkoja joten energiaa kuluu. Meni muutama viikko ennen kuin osasi suhteuttaa energiantarpeen oikeaksi.

Niin, se missä ehkä tuo raskaus näkyy, on seksi :o :o Huisaa :o :o Sain kesän aikana lukijoilta palautetta aiheesta kuinka meillä on "ihan jatkuvasti seksiä"... olin hämmästynyt näistä viesteistä sillä tosiaan silloinen tahti, ehkä 2-3 kertaa viikossa ei kyllä ihan oikeasti ole paljoa. Ei ainakaan minun mielestäni.

No, nyt on asiaan tullut muutos... seksiä ei ole enää 2-3 kertaa viikossa :( :(

Ei, sitä on joka päivä, välillä 3 kertaa päivässä, enemmänkin ;) No, enpähän voi tulla ainakaan raskaaksi joten mikäs tässä on "pupuillessa" :)

Seksin määrästä huolimatta -tai siitä johtuen, lasten huone projekti etenee hienosti. Kohta on laajennusosa valmis ja saan ripustaa nalleverhot ikkunaan :) Kehto on perintökalleus mutta pieni saa ihan uuden  - ja uniikin - hoitotason joka on siis myös valmistumassa hyvää vauhtia.

Niin, ja koirat tietää että olen raskaana. Vanhat nartut ja erityisesti urokset suhtautuvat jo nyt eri tavalla. Urokset ovat aivan käsittämättömän helliä ja herkkiä. Vahtivat kuinka jaksan ja tuntuvat seuraavan nyt jokaista hengenvetoanikin huolissaan kuin kysyen: "pärjäätkö varmasti?"
Jännä huomio tuokin, mistäköhän mahtaa johtua - koirien erilaista luonteista vai biologiasta, mutta tosiaan vanhat nartut tietävät ja ovat huolissaan, nuoret ei niinkään. Mutta mikään ei vedä vertoja urosten huolehtivaisuudelle - ei mikään, ne tuntuvat ajattelevan että tässä on heidän elämän tehtävänsä.

Jännä homma siksi että mielestäni ihmisissä näkyy samaa: naiset, jotka ovat omat "poikasensa" jo tehneet ja joilla on elämänkokemusta, antavat hyvää tukea ja ovat aidosti iloisia. "Synnytysikäisissä" taas riittää kateellisuutta, kärhämöintiä ja kuppikuntia. Ja kaikista huolehtivampia ovat urokset - eli miehet. Niin lapsen isä kuin sukulais ja ystävämiehetkin tuntuvat levittävän punaista mattoa eteen: "sieltä tulee Äiti. Nyt kaikki tarkkana" :)

Ehkä se on sitä: iäkkäämmillä naisilla on itsetunto sen verta kohdalla ettei tarvitse toista koittaa nujertaa ja loukata. Miehet taas eivät ole naiselle naiseudesta ja raskaudesta kateita sukupuolensa takia. Nuoremmat naiset taas... ei ehkä itsetunto riitä ja pelätään että nyt se toinen onkin parempi nainen, äiti tai jopa synnyttäjä.

Tiedä häntä. Tuli vain mieleen tämmöinen. Ja tietenkin poikkeuksiakin löytyy - joka suuntaan.